Ennen aviomiestäni minulla oli tyypilliset teini-ikäisen ja nuoren aikuisen rakkausjutut ihastumisineen, rakastumisineen ja sydäsuruineen. Niissä ei ole mitään sen erityisempää kerrottavaa. Aviomieheni tapasin kohtalaisen nuorena ja olemmekin olleet varsin pitkään yhdessä.

Kuten olen maininnutkin, miehelläni oli ensimmäinen avioliiton ulkopuolinen suhde noin neljä ja puoli vuotta sitten, hieman ennen kuopuksen syntymää. Tiesin suhteesta koko ajan, mutta en koskaan ole ottanut asiaa puheeksi. En ollut kiinnostunut tietämään asiasta sen enempää. Sen jälkeen miehelläni on ollut pari avioliiton ulkopuolista suhdetta. Ymmärtääkseni hänellä edelleen on jonkinlainen suhde nuoruusvuosien aikaiseen tyttöystäväänsä, mutta pitkän välimatkan vuoksi he tapaavat fyysisesti sangen harvoin. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Lainkaan.

Minulla ei ollut minkäänlaisia rakkausjuttuja tai edes seksisuhteita avioliiton ulkopuolella ennen kuin tapasin Opettajan. Hänenkin kohdallaan koko "suhde" oli minun tunteeni, ei minkäänlaista toimintaa. Todisteita tunteen molemminpuolisuudesta ei ole kuin minun mielikuvani, tunteeni ja arveluni. Ei siis järin luottevaa tietoa Opettajan tunteista minua kohtaan.

Hänen jälkeensä suhteita on ollut useita. Poikkeuksena Opettajasta ne ovat sisältäneet vain fyysistä toimintaa, ei minkäänlaista tunnetta. Ainakaan minun puoleltani. Toki olen kokenut fyysistä vetovoimaa ja nauttinut seksistä. Mutta minkäänlaisia helliä, romanttisia tai edes kovin syviä ystävyydentunteita ei ole ollut. Muutamaan kertaan olen yrittänyt rakastua johonkuhun, mutta en ole onnistunut.

Minusta olisi niin paljon helpompaa, jos en jatkuvasti ajattelisi Opettajaa!

Kukaan ei vain ole yhtään mitään häneen verrattuna. Joten kaikki suhteet ovat päättyneet minun kyllästyttyä ja siirryttyä seuraavaan. Toki olen ollut pitkiä aikoja myös ilman avioliiton ulkopuolista suhdetta. En koe pakonomaista tarvetta seksisuhteeseen enkä itse asiassa etsi sellaista koskaan. Minä vain tapaan ihmisen, jonka kanssa syntyy molemminpuolinen fyysinen vetovoima, tartun hetkeen ja nautin hetkestä.

Miksi? Koska haluan. Koska voin tehdä niin. Kyse ei ole siitä, ettenkö saisi riittävästi seksiä kotona. Ja kuten sanottua, en ihastu. En tee mitään, koska olisin rakastunut. Ehkä minä yritän unohtaa. Unohtaa avioliittoni, aviomieheni ja oman osuuteni siinä. Tai ehkä minä yritän muistaa. Muistaa, miltä tuntuu olla haluttu ja arvostettu naisena. Tai ehkä minä vain niin kovasti kaipaan sitä imartelevaa tunnetta, huomiota ja hellyyttä. Ehkä se kelpaa hetkellisesti rakkauden korvikkeeksi.

Ehkä.

Ja aina minä vain palaan ajattelemaan Opettajaa.

Näiden mitäänsanomattomien panojen lisäksi minulla on suhde naimisissa olevaan mieheen. Tarkoitukseni ei ole rikkoa tuon miehen ja hänen vaimonsa avioliittoa. En toivo sitä. Mutta en saa minkäänlaisia omantunnontuskia, jos niin käy. Minä en ole tehnyt minkäänlaista uskollisuuslupausta tuolle naiselle tai lupausta olla koskematta hänen mieheensä. En edes tiedä hänen etunimeään, en miltä hän näyttää... Saatan jopa tuntea hänet tajuamatta, että hän on sen miehen, jota minä rakastelen säännöllisesti, vaimo. Todennäköisempää kylläkin on, etten ole koskaan tuota vaimoa tavannut. Enkä haluakaan.

Miksi minulla siis on suhde tähän mieheen, vaikka hän on varattu? Koska minä haluan. Koska mies haluaa. Tämä mies on lähinnä sellaista, johon voisin rakastua. Tosin ainakaan vielä näin ei ole käynyt.