Miten minä ihan oikeasti päädyin suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, noin niin kuin käytännössä?

Tässä kohtaa on mainittava, etten ole mikään hemaisevan seksikäs pörröpää, en kaunotar enkä edes atleettinen unelma. Olen hieman pyöreä, lyhyttukkainen ja kaiketi melko tavallisen näköinen. Vaan se mikä ulkonäöstä puuttuu, korvataan luonteella. Ja toki sopivilla, imartelevilla vaatteilla.

Myös pyöreät ihmiset voivat olla liikunnallisia ja nauttia sen tuomasta hyvänolontunteesta. Minä olen juuri sellainen. Olen pakkomielteinen liikkuja, joka on koukussa juoksemiseen ja voimaharjoitteluun. Viihdyn erinomaisesti kuntosalilla viidesti viikossa ja päivittäin lenkkipoluilla.

Kuntosalilla minä tämän naimisissa olevan miehen tapasin. Hän on kuulemma nähnyt minut myös pururadalla, mutta minä juoksen omassa sisäisessä maailmassani enkä kiinnitä huomiota muihin liikkujiin. Hän alkoi jutella minun kanssani enkä minä pitänyt siitä yhtään. Minä haluan keskittyä salilla treenaamiseen ja vain treenaamiseen. Joskus harvoin juttelen tuttujen kanssa ennen tai jälkeen varsinaisen treenin. Mutta kuntosali ei ole minulle millään muotoa sosiaalinen paikka.

Miehen juttelu ärsytti minua, joten vastailin harvakseltaan. Vasta kun mies alkoi puhua kyykkäämisestä, minä kiinnostuin. Se on eräs minun suurista intohimoistani. Kyykkääminen. Siitä meillä sitten riittikin juttua. Jopa niin paljon, että päätimme lähteä seuraavana päivänä kahville.

Kahvikupin ääressä minäkin jaksan olla sosiaalinen ja puhuimme melko paljon kaikesta muusta paitsi treenaamisesta. Jossakin vaiheessa mies hivutti jalkansa minun puolelleni pöytää ja jätti sen siihen, koskettamaan minun jalkaani. Se oli varmaankin se hetki, kun ensimmäisen kerran katsoin vastapäätä istuvaa ihmistä niin kuin miestä katsotaan. Ja huomasin olevani kahvilla äärimmäisen hyvännäköisen miehen kanssa.

Sain tietää, että mies on ammatiltaan urheilu- ja liikuntavalmentaja. No ei ihmekään sitten, että näyttää viimeisen päälle treenatulta ja puhuu niin asiantuntevasti liikunnasta ja ravitsemuksesta. Seuraavaksi hän kertoi olevansa naimisissa. Niin ja hänellä on kaksi lasta. Jalka pysyi paikoillaan minun jalkaani vasten.

"Et juokse karkuun varattua miestä, vai?"

Ei, en juossut karkuun. Oli imartelevaa olla niin komean miehen kiinnostuksen kohde. Lisäksi olin aidosti kiinnostunut tutustumaan mieheen paremmin. Se kiinnostus ei hälvennyt, vaikka mies sattuikin olemaan naimisissa ja isä.

Siitä se sitten alkoi. Jonkinlainen seksisuhde. Tosin teimme heti alusta saakka toisillemme selväksi, ettei kyse ole pelkästä seksistä. Meillä on myös todellinen ihmissuhde ja kiinnostus toisiamme kohtaan platonisella tasolla. Joskus me vain käymme lounaalla ja juttelemme. Joskus emme juurikaan puhu vaan keskitymme toisiimme enempi fyysisesti.

Alussa miehellä oli hirvittäviä luottamusongelmia, jotka meinasivat katkaista koko suhteen ennen kuin se kunnolla oli edes alkanut. Mies pelkäsi niin paljon kiinnijäämistä ettei olisi halunnut kertoa minulle itsestään mitään oikeasti henkilökohtaista. Kai hän ajatteli, että etsin käsiini hänen vaimonsa puhelinnumeron, soitan ja kerron kaiken. Mutta miksi olisin tehnyt niin? En ole rakastunut tähän mieheen, en missään nimessä tahdo vakavaa suhdetta hänen kanssaan. Minä kyllä pidän hänestä, välitän hänestä ja tunnen voimakasta fyysistä vetovoimaa häntä kohtaan. Mutta se ei riitä saamaan minua rakastumaan. Hänestä puuttuu Se Jokin, mikä Opettajassa on... Huoh.

Enkä soittaisi ja kertoisi hänen vaimolleen, vaikka haluaisinkin suhteen miehen kanssa. Ei sillä tavalla saavuteta mitään. Paitsi täysin turhia sydänsuruja, luottamuspulaa ja tässä tapauksessa seurauksena olisi luultavasti myös avioero ja sitä seuraava huoltajuuskiista. Ei kiitos. Ei vaikka kaikkein suurin sontasade menisikin Varatun, ei minun, niskaan.

Minusta on ärsyttävää piilotella asiaa miehen vaimolta, mutta tottakai teen niin, kun mies sitä pitää tärkeänä. Minä en välitä, vaikka minun aviomieheni saisi tietää. En kylläkään koe tarvetta myöskään kertoa asiaa suoraan. Jään kiinni, jos olen jäädäkseni. Mitä sekään muuttaisi? Ei niin yhtään mitään. Ehkä saisin turpaani, ehkä en.

En edelleenkään ymmärrä Varattua ja hänen ajatusmaailmaansa avioliiton onnellisuuden suhteen. Minun mielestäni liitto ei voi olla onnellinen, jos periaatteessa seksuaalisesti terve ja kykenevä nainen haluaa rakastella omaa miestään kerran kahdessa kuukaudessa. Mutta kuten olen sanonut, asia ei kuulu minulle.

Se, että minä en sitä ymmärrä, ei tarkoita etteikö se silti voisi olla totta. Joten tyydyn näkemään hirvittävän vaivan pitääkseni Varatun ja minun suhteeni salassa.