Miltä näyttää maailman komein mies? Asiastahan äänestetään vuosittain. Ihmiset voivat kertoa mielipiteensä julkisessa äänestyksessä, jossa arvioidaan julkkismiesten ulkonäköä. Taitavat suurimmaksi osaksi olla näyttelijöitä, jotka sillä listalla pärjäävät, jos oikein olen havainnoinut. Suomessa lienee myös oma maailman komein mies äänestyksensä, jossa äänestetään suomalaisia julkimoita.

Minä en koskaan jaksa seurata moisia äänestyksiä. Joskus teinivuosina minullakin oli asiaankuuluva idolirakkauteni, mutta vaihe on jäänyt taakse jo parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen olen aina löytänyt maailman komeimmat miehet ihan tavallisesta arjesta, omasta elämästäni. Toivoisin, että muutkin löytäisivät.

Aviomieheni on varsin komea, minun silmissäni. En tiedä enkä välitä toisten mielipiteistä. Hän on sellainen perinteinen suomalainen hevimies, siisti versio sellaisesta kylläkin. Hän ei koskaan ole harrastanut tatuointeja, lävistyksiä, nahkaisia vaatteita tai muuta. Hän on enempi se turvallinen nallekarhu. Vaikkakaan ei mitenkään isokokoinen. Normaalipainoinen, silmälasipäinen, pitkätukkainen. Yleensä hänellä on parta, mutta joskus hän ajelee kasvonsa kokonaan sileiksi.

Aviomieheni ei koskaan ylttänyt maailman komeimmaksi mieheksi minun listallani. Hyvännäköiseksi vain. Hänessä oli paljon muita sellaisia piirteitä, jotka tekivät hänestä ensin kiinnostavimman, sitten ihanimman miehen. 

Olen aina pitänyt kohtalaisen kookkaista miehistä. En tarkoita lihavia vaan harteikkaita, lihaksikkaita. Ja mielummin vähän liikaa vatsaa kuin pyykkilauta. Olen tykännyt, että miehellä on pitkä tukka. Parrastakin saa lisäpisteitä, jos parta on tyylikäs. 

Ja sitten tuli Opettaja. Lyhyttukkainen, pitkä ja laiha. On hänellä sentään harteita, mutta en kuitenkaan kuvailisi häntä sanalla 'harteikas'. Pitkä arpi toisessa poskessa. Vino, ironinen hymy. Tummat silmät. Hieman nörttimäinen. Mies, jota en kuvauksen perusteella koskaan pitäisi komeana. Mutta minä pidän. Maailman komeinpana.

Hänessä vain on Sitä Jotakin. Hänessä on vanhaa kunnon charmia. Luontaista viehätysvoimaa. Opettaja säteilee itsevarmuutta. Hänellä on asennetta, hän tietää kuka hän on, eikä hän tarvitse muita kertomaan sitä hänelle. Hän ei vain välitä siitä, pitävätkö naiset häntä hyvännäköisenä. Ja juuri siksi naiset häntä sellaisena pitävät.

Hän on hurmaava, kohtelias. Hänellä on sysimusta huumorintaju, jollainen löytyy itseltänikin. En ole koskaan tavannut toista, jolla olisi Opettajan veroinen muisti. Hän muistaa kaiken ja oppii todella nopeasti uutta. Älykkyys on aina vedonnut minuun ja Opettajalla sitä riittää.

Jokaisella ihmisellä on ominaistapansa liikkua. Jokainen meistä kävelee hieman eri tavalla, kurkottaa esineitä hieman eri tavalla ja käy istumaan hieman eri tavalla. Puhumattakaan kullekin luontaisista eleistä ja ilmeistä, joita emme itse tiedosta. Jonkun nenän päälle tulee ryppyjä, kun hän nauraa, jonkun kädet heiluvat luonteenomaisesta hänen puhuessaan.

Minä rakastan seurata Opettajan liikkeitä, ilmeitä ja eleitä. Ne kavaltavat hänet aina. Niistä näkee, jos hän on hermostunut tai jos häntä jännittää. Kykenen sanomaan, milloin Opettaja on iloinen tai innoissaan vaikkei hänen sanansa tai äänensä sitä paljastaisikaan. Samoin huomaan pettymyksen ja surumielisyyden. Ja kiukun tai ärsytymyksen. 

Mikä siis varsinaisesti tekee ihmisestä komean? Tai kauniin? En tiedä. Minä en pidä itseäni edes hyvänä päivänä kauniina, mutta silti monet muut niin tekevät. Uskoisin sen johtuvan siitä, millaisen suodattimen läpi he minua katsovat. Minä näen itseni pelkistettynä tai jopa inhorealistisesti. Katson peiliin ja näen raskausarvet, tummat silmänaluset, liikaa rasvaa siellä täällä, oikeastaan kaikkialla... Muut näkevät minun hymyni, loistavat silmäni, hieman pyöreän, mutta sopusuhtaisen vartaloni, suoran ryhtini... Tai en minä tiedä, mitä he näkevät! Selvästi kuitenkin jotakin ihan muuta kuin minä.

Onko se sitten se kuuluisa tapa, jolla kukin kantaa itsensä? Se itseluottamus, asenne, itsensä hyväksyminen? Varmasti sillä on vaikutuksensa. 

Kokonaisuus kaikkinensa vaikuttaa. Minä en osaa katsoa ihaillen sellaisen ihmisen ulkonäköä, josta en pidä. Voin osoittaa hänestä yksittäisi hyviä puolia, mutta en voi sanoa kyseistä ihmistä oikeasti miellyttävännäköiseksi. Jos taas pidän ihmisestä, kaikki ne pienet huonot asiat katoavat tai ainakin haalistuvat. 

Mutta Opettaja oli henkeäsalpaavan komea jo sinä silmänräpäyksenä, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Ennen kuin tiesin hänestä yhtään mitään. Edes nimeä. 

No niin. Nyt se on kirjoitettu ulos. Ehkä en jonakin päivänä enää käy mielessäni lävitse Opettajan piirteitä mennessäni nukkumaan. Ehkä jonakin päivänä en enää ole ajaa ojaan joka kerta, kun näen Opettajan jossakin, kun ajan autoa. Niin komea hän on.

Kukapa ei kääntyisi katsomaan maailman komeinta miestä?