Olin rakastunut opettajaani. Mieheen, joka ei vastannut ulkonäöltään lainkaan minun kuvitelmaani ihannemiehestäni. Mutta joka silti sai vallattua minun henkilökohtaisen "Komeimpien miesten listan" kärkisijan jo sillä hetkellä, kun ensimmäisen kerran näin hänet. Hänelle ovat sen jälkeen hävinneet niin huippunäyttelijät kuin arjessa kohtaamani hyvännäköiset miehet. Vertaan jokaista tapaamaani miestä häneen. Tulos on aina sama. "Ei likikään niin komea kuin Opettaja".

Tietoisella tasolla toki ymmärrän, ettei Opettaja ole maailman komein mies. Mutta minä näen hänet sellaisena. Kiistatta. Ilman minkäänlaista yrittämistä tai pakkoa perustella asiaa. Hänessä vain kaikki on täydellistä. Jopa se pitkä arpi hänen kasvoissaan. Etenkin, kun tiedän, mistä hän on arpensa saanut.

Hänessä vain on Sitä Jotakin. Jokainen hänen liikkeensä saa ihoni pistelemään ja sanansa minut värisemään. Kun hän hymyilee, minulta menee jalat alta.

Ei ole kovinkaan yllättävää, että osaan aina tehdä itsestäni hölmön ja naurettavan, kun hän on lähellä. Alan helposti änkyttää enkä ole lainkaan se sanavalmis oma itseni kuin muutoin. Nyt monen vuoden jälkeen osaan jo valmistautua hänen kohtaamiseensa ja kykenen pitämään itseni kasassa, pystyn olemaan rennosti hänen lähellään. Näemme nimittäin kohtalaisen usein.

Useimmiten kohtaamiset ovat sitä, että satumme liikkumaan samassa paikassa samaan aikaan. Tervehdimme. Joskus päädymme viettämään iltaa samassa baarissa, pidämmehän samanlaisesta musiikista ja siksi käymme todistamassa samoja live-esiintymisiä. Juttelemme. Vaihdamme kuulumisia. Sellaista ihan tavallista. Mitä nyt minä olen rakastunut häneen.

En tiedä, tietääkö hän. Ehkä. Olen melko varma, että ainakin jossain vaiheessa tunne oli molemminpuolinen. Ne tavanomaiset ei niin suoraviivaiset merkit. Katseita, hymyjä, tahattomia kosketuksia, tietynlaisia sanavalintoja. Ei mitään, mistä olisin voinut olla aivan varma. Mutta kaikkea sitä, mistä voin olla melkein varma.

Ja se flirtti! Minä olen aina ollut flirttaileva ihminen. Minusta se on hauskaa eikä se suurimmaksi osaksi tarkoita mitään. Luulin, että hänkin on. Ja sitten minulle selvisi, että hän ei ole. Hän ei koskaan flirttaile ihmisille sillä tavalla kuin minä. Mutta minulle hän flirttaili. Hyvinkin suoraan ja selvästi. Miksi? Haluaisin tehdä siitä sen johtopäätöksen, että hän oli ihastunut, ehkä jopa rakastunut jossakin vaiheessa. Luultavasti ennen kuin hänelle selvisi, että olenkin naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Ja että mieheni lyö minua, Ehkä hän sen jälkeen menetti kiinnostuksena, kun tämä kaikki kävi ilmi. Ehkä. Tai sitten ei.

Ehkä minä vain haluaisin niin kovasti, ettei se ollut yksipuolista, että kuvittelen asioita. En tosin usko tähän teoriaan. En edes yön pimeimpinä tunteina, kun tunnen olevani täysin yksin ja tuomittu rakkaudettomaan loppuelämään. Minä näin hänen silmänsä ja katseen niissä. Minä näen, kuinka hän tänäkin päivänä etsii minua katseellaan, jos tietää minun olevan jossakin lähistöllä. Minä näen, kuinka hän hymyilee minulle. Minä tunnen, miten hän koskettaa minua jokaisen tilaisuuden tullen. Täysin viattomasti, mutta myös täysin tarpeettomasti.

Meistä kumpikaan ei ole koskaan sanonut mitään, ei ottanut asiaa puheeksi.

Nykyään Opettaja on parisuhteessa. Hän ei kuitenkaan asu naisen kanssa samassa osoitteessa. Naisella on lapsia edellisestä suhteesta.

Minä olisin valmis luopumaan kaikesta elämässäni, paitsi lapsistani, jos saisin tuon miehen. Ajattelen häntä jatkuvasti. Ikävöin häntä. Enkä ole ikinä tehnyt elettäkään saadakseni hänet tai ollakseni hänen kanssaan sen pidempää kuin mitä menee kuulumisten vaihtoon bändin keikan jälkeen.

Ehkä tämä on ollut ja tulee aina olemaan yksipuolista. Vasikanrakkautta pahimmillaan.