Pieni tauko ollut kirjoittelussa, kun halloween juhlinnat täystyöllistivät minut. Sitä on väännetty lapsille naamiaispukuja, samoin itselle ja aviomiehelle. Oman ja aviomiehen puvun kohdalla sitä meni vähän helpomman kautta ja somisti jo olemassa olevia vaatteita. Lasten puvut olivat sen verran mielikuvituksellisia (dinosaurus ja mustekala), että jouduin tekemään puvut alusta saakka itse. Ei ole aikoihin ompelukone surrannut yhtä tiivistä tahtia tässä taloudessa.

Me emme juhli aviomieheni kanssa koskaan yhdessä kodin seinien ulkopuolella. Minulla on omat menoni (lähinnä käyn katsomassa lempibändejäni) ja miehellä omansa. Emme kumpikaan käy kovin usein missään juhlimassa. Minä käyn viidestä kymmeneen kertaan vuodessa. Mieheni ehkä tuplasti saman verran, mutta siinä missä minä käyn baarissa, mies istuu iltaa lähinnä kavereidensa luona. Kumpikaan meistä ei juurikaan juo alkoholia, mies hieman minua enemmän. 

En ole mikään raivoraitis tyyppi, mutta alkoholi ei vain sovi minulle. Mieheni juo ajoittain niin kutsutun saunakaljan ja ottaa pari kertaa vuodessa pienen nousuhumalan juhliessaan kavereidensa kanssa. Humalaiset ihmiset eivät häiritse minua ja viihdyn hyvin baarissa käydessäni katsomassa bändejä. En siis kulje kertomassa ihmisille, miten inhottavia ja säälittäviä he ovat, kun juovat. En kylläkään ymmärrä, miksi joku haluaa juoda itsensä humalaan, minä kun vihaan sitä oloa, jonka alkoholi aiheuttaa. Ja hauskaa onnistun pitämään ihan limsalinjallakin.

Mutta kuten sanottua, se etten minä ymmärrä, ei tee asiasta väärää tai valheellista.

Syy siihen, miksi emme juhli aviomieheni kanssa yhdessä, on hirvittävän yksinkertainen: Me emme tule toimeen keskenämme. Alamme tapella jo ruokakaupassa käydessämme, joten ei ole todennäköistä, että selviäsimme monen tunnin juhlista ilman kunnon riitaa ja aviokriisiä. Mistä me tappelemme? Kaikesta. Ihan kaikesta. En osaa nimetä yhtäkään edes etäisesti järkevää aihetta.

Yleensä riita alkaa siitä, että aviomieheni huutaa minulle, sättii minua tai suoranaisesti haukkuu kaikkien muiden kuullen. Sitä ennen aviomieheni on kokenut, että minä kohtelen häntä huonosti, puhun "väärällä äänensävyllä" tai jotakin vastaavaa. Itse en ole koskaan huomannut tekeväni niin, mutta on kuitenkin täysin mahdollista, että näin on. Kun aviomieheni sitten on menettänyt hermonsa ja alkanut huutaa, minä huudan takaisin tai vain poistun hyvin vihaisena paikalta. Enkä puhu aviomiehelleni moneen tuntiin, ehkä jopa pariin päivään. Riippuen lähinnä siitä, sattuuko lähiaikoina olemaan sellaisia tärkeitä asioita, jotka meidän on kyettävä olosuhteista riippumatta hoitamaan yhdessä.

Edellisen kerran kävimme yhdessä "juhlimassa" pari vuotta sitten. Lähdimme baariin istumaan iltaa, esiliinanamme aviomieheni veli, joka on varsin hyvin perillä meidän avioliittomme tilasta. Olimme molemmat vesiselviä, jotan ilta ei mennyt pilalle viinahuuruissa huutelun vuoksi. Se meni pilalle, koska emme kykene viettämään mukavaa iltaa keskenämme julkisella paikalla. En muista, mitä tarkalleen tapahtui. Minulla oli varsin mukavaa, juttelin tapahtumien alkaessa vyöryä eteenpäin aviomieheni veljen kanssa hyväntuulisesti ja kevyesti. Olin hetkeä aiemmin huomannut, että aviomieheni oli syystä tai toisesta ärsyyntynyt enkä halunnut venyttää hänen pinnaansa ja varoin sanojani, istuma-asentoani ja äänensävyäni tarkkaan.

Yhtäkkiä aviomieheni hermostui ja alkoi tapansa mukaan haukkua minua. Hän sätti minua tyhmäksi huoraksi ja päästi suustaan kaikkea muuta yhtä imartelevaa. Hänen veljensä katseli tilannetta sivusta lievästi sanottuna ihmeissään ja hermostuneena. 

Se ilta loppui hyvin pian aviomieheni purkauksen jälkeen, tosin minä huusin hänelle autossa koko kotimatkan. 

Sen jälkeen emme ole edes yrittäneet lähteä yhdessä mihinkään. Kerran olimme yhtä aikaa kaupungilla, mutta täysin eri seurueissa, itse asiassa olimme viettämässä yhteisten ystäviemme polttareita. Sattumalta päädyimme samaan baariin. Minä yritin pysytellä näkymättömissä, mutta muun seurueen halutessa vaihtaa paikkaa, jouduin kävelemään aviomieheni nähden baarista ulos. Sekin päättyi riitaan. 

Emme käy yhdessä sukujuhlissa, mutta kykenemme ajoittain kestitsemään vieraita kotonamme riitelemättä. Ajoittain. Emme aina. Joulut voivat olla todella ihania ja lämpimiä perhejuhlia, mutta ne voivat myös päättyä mykkäkouluun ja uuteen kriisiin. 

Me emme käy edes ruokakaupassa yhdessä kuin aniharvoin. 

Noh. Tämänvuotinen Halloween on juhlittu ja juhlimme sitä kolmessa eri osoitteessa. Minä juhlin yhdessä paikassa, mieheni toisessa. Lapsemme olivat kaverijuhlissa alkuillan. Loppuillasta me keräännyimme kaikki kotiin ja vietimme ihanan, lämminhenkisen ja paljon naurua sisältävän leffaillan. Meillä kaikilla oli mukavaa ja nautimme yhdessäolosta.

Kuinka monimutkaisen ihmissuhteesta saa? Kuinka paljon piilossa olevia puolia se sisältääkään ja kuinka monet kasvot yksi ihminen voikaan omistaa. En ole pysynyt laskuissa mukana enää pitkään aikaan. Usein kyseenalaistan koko laskemisen tarkoituksen ja jatkuvan solmujen avaamisen hyödyn.